keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Toscha herran kuulumiset

Nyt on sitten jo kaksi viikkoa melkein vierähtänyt Toschan muutosta keittiöön.
Aluksi herra oli hieman ihmeissään ja pyrki sinne eteiseen omalle paikalle ja yritti nukkua kovalla lattialla siellä. Mutta nyt keittiössä oleva paikka on jo hyvin rakas ja siellä kellitään omistajan ottein.Vihreä filtti on minun nurmikolla köllimisfiltti jonka olen joskus vuonna härkäpapu ostanut joltain festarimatkalta. Täytyy siis ensi vuonna ostaa itselle uusi filtti, kun vanha meni Toschan nukkuma-nojailu tueksi. Toscha muuten painaa n.5,5kg (vaihtelee 5,3kg-5,7kg), eli ei se oikeasti ole niin iso miltä se tuossa kuvassa näyttää...se on ihan vaan tyhjä pussi joka siellä vatsassa roikkuu :D ja poika on isoluinen ja ja ja...

Keittiöön siirtymisellä on ollut muutenkin positiivisia seurauksia. Toscha on ottanut enemmin alaa itselleen talosta, vaikka Salsa vähän "äkkäileekin" vastaan välillä.
Iso T:lle on tullut söpö tapa seurata minua aamuyöstä sänkyyn jos käyn yö-pisulla. Se istuu sängyssä vähän aikaa ja minä siinä unet silmillä silittelen sitä. Sitten se lähtee taas omalle paikalleen saatuaan kosketusterapiaa. Ja enhän minä sitä voi Toschalta kieltää, se on niin ihana ja minä olen täysin sen tassun ympärillä. Ehkä vielä joku viikko se jää nukkumaan viereeni, kuten se on nukkunut kaikki nämä vuodet ennen pentuprojekteja.

ASUNNONHAKU ILMOITUS
Haetaan n. 60-70 neliön vanhaa omakotitaloa, jonka pihalle saa laitettua ison ulkoiluhäkin tyyliin yli 30neliöä. Kissani kaipaavat lisätilaa!
Niin ja vuokrahan ei saa olla sitten mikään hirmuinen :).
Joo, puoli vuotta olen jo Turun läheltä maaseudun puolelta taloa vuokralle etsinyt. Lähinnä vanhoja tilakeskuksia jossa olisi navettaa sun muuta ulkorakennusta. Yksin en uskalla suoraan edes miettiväni ostamista, mutta jos saisi ensin asua vuokralla ja sopimuksessa olisi kohta "etuosto-oikeus" voisi sitten talon tuntemisen jälkeen sen ostoa miettiä. Ei sitten joutuisi ihan sikaa säkissä ostamaan.
Olisi se niin upeata jos pystyisi tarjoamaan kissoille turvallisen ulkoilumahdollisuuden. Toschakin pääsisi nauttimaan ulkoilusta niin paljon kuin se haluaa.


Ei kommentteja: