sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Mambo ja tipu

Kaikki tässä esiintyvät pieneläimet on lopetettu ennen kissoille antamista *ei heikkohermoisille*.

Olen jo pitkään ollut kokeeksi ostamassa tipuja kissoille ruuaksi, mutta ikinä en muista niitä eläinkaupassa kysellä. No viime viikolla sitten asia muistui mieleen hiekka-/raksuostoksilla.
Kaupassa ei ollut kuin kahden tipun pussi, mutta se sopi meille oikein mainiosti, olihan kyse vaan kokeilusta.

Olen jossain vaiheessa siirtymässä kissojen kanssa enemmin ja enemmin luonnonmukaiseen ruokintaan ja tämä on osa sitä siirtymävaihetta. Tipuja tulee jonkin verran ylijäämänä joissakin siitoskanaloissa ja minulla olisi mahdollisesti tiedossa yksi mistä niitä saisi.
Tipussa taas on paljon mitä pelkästään lihatiskiltä ostetussa kanassa tai possussa ei ole, eli höyheniä, jänteitä ja luita. Olisi tarkoitus että voisin antaa kerran viikossa kissoille yhden tipun tasapainottamaan muuta ruokavaliota.

Hiiriä olen kerran kokeillut kissoille tarjota huonoin menestyksin, Salsa haistoi ja tassuja pudistellen kipitti kauemmas...Mambo murisi paljon ja juoksi taloa päästä päähän saalis suussa ja tappoi sitä monta kertaa, mutta siihen se sitten jäikin. Eli hiiri ei kuitenkaan uponnut kurkkuun, "mami on sanonut että ei saa syödä hiiriä niillä saa leikkiä" vt. leuluhiiret.
Mutta niihin tipuihin...
Salsa ei kovin innostunut ja Toscha huono hampaisena ei saisi luita rikki enää, eli leikkasin niille tipun jalat ja siivet suoraan ruuan joukkoon jotta tottuisivat makuun.
Mutta Mambo sekosi täysin jo hajusta ja roikkui lahkeessa "mulle, mami, mulle...määäää tykkään kovasti". Laitoin tipun ruokakipolle ja siitä se vedettiin lattialle, josta se meni parempiin suihin muutamassa sekunissa. Jäljelle jäi vain hento verijälki juhla-aterista.
Toisen tipun annoin eilen ja nyt jo ehdittiin maistella mitä sinne suuhun menee.
Palan painikkeeksi tule hieman lihaa sitten annettua, kun kuulemma luuta on tipussa suhteellisen paljon enemmin, kuin lihaa ja näin saa hieman tasapainoitettua kakan koostumusta.

Eli varmaan sitten pitää ajella tuonne hieman pohjoisempaan siitoskanalaan ja hakea kassillinen tipuja kissoille pakkaseen laitettavaksi. Kovasti yritän olla ajattelematta että ne on pikku-tipuja *piip-piip* ja miettiä niitä vaikka, vaikka...no olla miettimättä, mutta hieman rankkaa tuo on.

Ei kommentteja: