torstai 30. elokuuta 2007

Herkkis Mambo

Mambo on sitten niin ihana, mutta voi että se osaa olla oikea hifistely kissa. Sellaisia pieniä herkkiä sävyjä siitä löytyy enemmin kuin olen ennen kissoissa nähnyt.

Aamut ovat sillä hauskoja kun se on kehittänyt aamupalalle tulosta taiteen. Se voi tulla aamulla sanomaan huomenta ja venyttelee pari kertaa sängyllä makoisasti, mutta kun menen keittiöön se katoaa piiloon!?

Salsa ja Toscha odottavat malttamattomasti aamupalaa, mutta Mambo kuikkii piilosta eikä ota silloin edes katsekontaktia.
Laitan ruoka-astiat kaikille omalle paikalleen täynnä hyvää ruokaa ja huhuilen "Mambo, Maaambo"..ei kuulu.
Menen vaatehuoneeseen...oliskiko se korissa hyllyllä, ei tällä kertaa. Toinen paikka on olohuoneen nurkka, ja siellähän se odottaa koska tulen HAKEMAAN hänet syömään!
Eli Mambo vaatii hieman erikoiskohtelua aamuisin, hänet pitää mairitella syömään lempeästi, ja kun olen sopivan hellästi ja herkullisesti kertonut aamuruuaksi olevan hyvää ruokaa, lähtee minun herkkis juoksemaan kohden kovaa kuristen "kur, mjur, kur". Siitä sitten omalle kipalleen...jota muut kaksi kissaa siinä lähellä katselevat vesikielellä, kun oma on huvennut vatsaan.

Tämä meidän rituaalimme siis toistuu melkein joka aamu. Aina se ei meinaa tulla ollenkaan syömään vaan katsoo "seiniä", ja silloin olenkin kylmästi laittanut ruokakipan hyllylle ja odotellut tunnin. Jos Mambo on vaan jatkanut uniaan eikä ole siinä ajassa saapunut syömään, menee sen ateria kompostiin matojen ruuaksi ja seuraava tulee vasta päivällä.
Tiedän että osa tästä käytöksestä juontuu siitä että olen välillä laittanut raksuja aamuruuan "koristeeksi" ja asia on kääntymässä siihen, että jos ei raksupurkki aamu ruuanlaiton yhteydessä kolise, ei hänen mielestään ole aihetta saapua kipan ääreen.
Sen vuoksi nyt olenkin jättänyt tuon "koristelun" pois melkein kokonaan ja yritän olla jopa hakematta sitä syömään. Muuten tulee vähän vaikeaa, jos esim. olen työ tai lomamatkalla ja kissoja hoitaa joku muu.

Mutta kaiken kaikkiaan on se niin söpöä löytää MambulaMambo selkeästi odottamasta kutsua tuolla kaapin vieressä hiljaa. Ja vielä söpömpää on kun se tulee hirmuisesti höpöttäen onnesta sieltä pois.

3 kommenttia:

-MMM- kirjoitti...

mun kanssa se viettää kaiken aikansa siellä komerossa....eikai..sä oot aina uskotellu mulle et se on mun takia siell piilossa..pyh,se vaan tykkää olla siellä..:DD

-MMM- kirjoitti...

tänks for te tip!!:DD mä muokkasin ja nyt voi kaikki kommata..! Niin sä tuut huomenna rannalle vai.ok mä tuun postiluukuille vastaan..

siis kaikki vaan tuijottaa mua ko puhun siellä sulle... :o

K-K kirjoitti...

Ai sä meet taas huomenna.
Joo yritä välttää sitä ylenpalttista puhumista itseksesi siellä. Siis ehkä se mun vinkki oli sittenkin vähän huono, eli jospa keskityt vaikka siihen kirjan kirjoittamiseen siellä ennemmin...sille ihan varmuuden vuoksi, että ei tarvitse viettä loppuvuotta pehmeässä terapiapenkissä :D!

Niin ja muistakki olla siellä postiluukulla vastassa....meinaan 14. tai 16.6.2008