sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Kaaos on askeleen lähempänä

Seuraavaksi oli Salsan vuoro päästä ulos. Olin niin ajatellut, että koska Salsa ei hirmuisesti ole osoittanut halua ulkoiluun, pääsen helpommalla, kun ei tarvitse ulkoiluttaa kolmea kissaa.
No se on nyt yllättänyt minun muutaman kerran kerjäämällä ulos, joten ei siinä paljon vaihtoehtoja ole eli valjaat niskaan paronittarellekin ja lenkille.
Meillä on kolmet Vänttisen valjaat ja ne on ihan ok. Nyt olen vaan huomannut, että Salsa ei ihan niin paljon hyydy, kun laitetaan perinteiset valjaat eli ennen kun saan aikaiseksi tilata uudet Vänttiset joissa on pari numeroa isompi kaularemmin, Salsa saa ulkoilla perinteisillä valjailla.

Aloitetaan Salsan videolla. Rouvalla on paljon kommentoitavaa aina ulkoillessa, ja eteenkin kun kaikki ihanat ruohopuskaat ovat kaukana. Edelleenkään ei Salsaa siis innosta astua pois tasaiselta kivetykseltä, jonne se muuten pitää kantaa :).





No koska ne ruohopuskaat eivät kävelleet oma aloitteisesti rouvan luo, piti vuori siirtää lähemmäs....



Ja sieltä se tuli kävelevä kaaoksen aiheuttaja...
Salsa oli valmis taistoon, eli törmäsimme mahdollisesti kulmakunnan kuseksijaan. Nätti iso kokoinen kisukka alkoi lähestymään niin aurinkoisesti alkanutta päiväämme ja muutti sen pilviseksi.

Eli seuraavaksi, miten....
Tästä

...päädyttiin tähän?!
...ja siitä sitten vielä tähän?!

1 kommentti:

Viivi kirjoitti...

Hmm... jäämme jännityksellä odottamaan lopputulemaa. Ihania kuvia Salsasta syömässä heinää!