perjantai 13. maaliskuuta 2009

Chili

En ole aikaisemmin tästä kirjoittanut, koska tutkimukset ovat olleet kesken. Mutta nyt ajattelin kirjoittaa, kun tiedän hieman missä mennään. Aloitan sillä että kaikki on nyt tällä hetkellä oikein hyvin, koska tämä voi aluksi kuulostaa tosi kamalalta (mikä draaman taju XD).


Tiistai 3.2.09 Chili ei hyppää
Aamulla olin lähdössä koululle ja laitoin kissoille ruokaa. Siinä ruokaa laittaessa huomasin, että Chili ei pääse hyppäämään aputasolle, vaan jäi roikkumaan kaapinoveen, ja sama toistui uusintayrityksen kohdalla. Jäin kotiin, koska tämä tuntui tosi oudolta. Päivän mittaan selvisi, että myös matalemmille tasoille eli sängylle ja tuolille hypyyn tuli ongelmia. Sain klinikaltamme ajan ns. "jostain välistä" ja pyysin Chilistä röntgenit, kaliumarvot ja palpoimaan kohdun, jos siellä tuntuu jotain. Lääkäri myös otti virtsanäytteen sekä muita verikokeita.
Mitään aiheeseen liittyvää ei löytynyt, eli kaikki oli kunnossa. Sivulöydöksenä lääkäri löysi röntgenistä vasemmasta keuhkosta samentuman jonka diagnosoi loisten aiheuttamaksi (aluksi epäili aikaisemmin sairastettua keuhkokuumetta jolloin leukani loksahti polviin..Chili on aina ollut täysin terve) ja suositteli uusinta madotusta (kissat oli juuri madotettu).
Illalla herätessään nukutuksesta Chili käveli tosi huonosti, mutta ajattelin että nukutuksella voi olla osuutensa (olimme klinikalla ilta-ajalla).

Keskiviikko 4.2.09 Jalat ei toimi kunnolla
Yöllä ja aamulla kävi selväksi, että jotain on pahemman kerran vialla. Chilin kävely oli mennyt todella huonoksi. Se oli vaappuvaa ja jalat tuntuivat kantavan kissaa huonosti eli niissä ei ollut voimaa sekä täydellistä koordinaatiota. Soitin Helsinkiin Mevettiin jossa oli Pilvillä aikaisemmin käyttämämme eläinlääkäri tätä nykyä, ja varasin ajan hänelle koska kaipasin jotain "laajempaa tietämystä". Meidän kaupungissamme on muutama tosi kiva eläinlääkäri ja muutama tosi hyvä eläinlääkäri, mutta ihan varmuuden vuoksi halusin erikoistumista. Koska Mevetistä löytyy erikoistuneita ja kokeneita lääkäreitä eri aloilta, päädyin suuntaamaan soittoni sinne ajatellen, että heidän yhteis tietämys viimeistään voisi tuottaa paremman tuloksen, jos yksittäinen lääkäri ei omaisi tarpeeksi laajaa tietoa.

Aika pian kävelystä pystyi päättelemään, että mahdollisesti on kyse neurologisesta vaivasta, koska se tyyli jolla Chili eteni oli hyvin "rajaava", kuten kuvasta näkyy. Sain ajan Torstaille (aluksi tilasin sen perjantaille, mutta koska tilanne paheni päivän mittaan, nopeutin lähtöä).

video

Torstai 5.2.06 Pikkuinen en pysty kävelemään 40cm pidemmälle
Chilin kävely heikkeni huomattavasti vuorokaudessa. Se käveli 40cm ja lössähti maahan ja hetken levättyään aloitti uuden 40cm ponnistelun. Myös toinen kanta on laskeutunut täysin alas, eli Chili ei kävele normaalilla kissojen tavalla sillä jalalla, vaan kuin ihminen kanta-astunnalla. Mieli sillä oli virkeänä ja ruoka maistui. Kannoin sitä vessaan laatikolle, koska matka esim. olohuoneesta vessaan (6m) kesti niinkin kauan, kuin puoli tuntia. No meidän pikkuinen on niin itsenäinen, että se otti melkein loukkauksena tälläisen jelpin, eli "mää itte" -mentaliteetti oli korkealla.

Pilvin "isukki" lähti ystävällisesti kuskiksi ja Chilin veljen Milon omistaja Taru lainasi meille pikkuauton jolla olisi mukavampi matkustaa ison boksin kanssa, kuin Reiman pakettiauton. On ihana huomata taas kerran kuinka ympärilläni on niin hienoja ihmisiä, kiitos.
Anu Mevetissä otti muutamia lisä verikokeita (mm. Toxoplasmoosiin liittyviä), teki todella kattavia neurologisia testauksia raajoille ja silmille jne., sekä uusi röntgenit.
Ensinnä selvisi röntgeneistä, että Turussa klinikalla oli virhediagnoosi tuo sivulöydös 3.2., eli että olisi loisten jättämään jälkeä keuhkoissa. Kissaa vaan oltiin makuutettu liian kauan kyljellään jolloin keuhkopussi painu hieman ja voi kuvassa näyttää sameana alueena.
Selkäranka, keuhkot jne. oli röntgenien mukaan ihan kunnossa. Verikokeiden tulokset taas priimat, mutta neurologisissa testeissä näky jo selvemmin ongelmia reagoinnissa.
Tunto oli heikompi, reagointi hitaampi ja tietenkin itse kävely tosi vaikeaa. Ongelmat ei olleet keskittyneet ainoastaan takaraajoihin, vaan samat löytyi myös etujaloista, myöskin pupili refleksi oli hieman heikentynyt. Kipu kohtia ei löytynyt, ja olinkin aikaisempana päivänä tämän itsekin varmuuden vuoksi testannut antamalla Chilille annoksen Metacamia testaten onko sillä vaikutusta kävelyyn (tietenkin myös kävin läpi koukistukset ja rangan joka ei reagoinut kivulla).
Diagnosi epäilynä Polyneuropatia tai yleistynyt oireilu joka tulee keskushermostosta. Toxoplasmoosin tulos tulisi vasta myöhemmin. Toxoplasmoosin varalle kuitenkin aloitettiin Penisiliini kuuri, koska se vaatisi nopeaa lääkitystä, jos tästä olisi kyse.

Perjantai 6.2.09 Kävely edelleen vaikeaa ja olkapää töröttää

Yön aikana ei muutosta parempaan, ennemminkin kävelyn matka lyhentynyt 10 sentillä.
Levätä siis piti vielä enemmin pienenkin ponnistelun jälkeen. Chili oli kyllä urhea koko ajan ja jaksoi olla mukana kaikessa. Minä kannoin sitä mukanani paljon, että sillä ei kävisi aika tylsäksi. Paljon ei saisi leikittää ja liikuttaa, mutta hieman heiluttelin huiskaa ja muutaman kerran Chili jaksoi sitä yrittää saada istuessaan tassulla kiinni. Näki kyllä että mieli olisi tehnyt hyökkäillä sen kimppuun, mutta kroppa ei jaksanut ja pystynyt niihin saavutuksiin. Istuminen vaati myös hieman ponnisteluja ja piti paljon kölliä sen jälkeen kyljellään leväten. Paljon se kyllä myös nukkui eli kroppa tarvitsi lepoa. Olkapää oli alkanut hieman työntyä eteenpäin, kuin lihakset eivät saisi pidettyä sitä asennossaan.
Varmuuden vuoksi Chiliä pistellään vitamiini B:llä, sillä voi olla positiivisia vaikutuksia neurologisissa ongelmissa, vaikka ei olisi kyse mistään B-vitamiinin puutoksesta johtuvasta neurologisesta häiriöstä. Kävimme klinikalla Turussa pistettävänä, ja sovimme menevämme maanantaina taas uudelleen.

Lauantai 7.2.09 Aavistus paremmasta
Lauantain epäilin, että jokin olisi parempaan suuntaan. Selvästi ei ollut mitään muutosta josta olisi voinut edes ääneen kenellekään kertoa, mutta tuntui kuin sen olemuksessa olisi jokin pieni muutos tapahtunut. Annoin siis toiveen nousta, mutta en uskaltanut siitä pilkahduksesta sanoa kenellekään mitään vielä.

Sunnuntai 8.2. Pylly nousee ylemmäs
Tuo video joka alussa on, ei ollut kävelyä pahimmillaan vaikka pahalta näyttääkin. Eli takamus laski tuosta tosi alas ja kävely oli "kävelyä", eli sellaista että jalat sivulla työnsivät kissaa matkaan ja vatsa oli välillä melkein maassa. Myös pieneltäkin tasanteelta alastulo oli tosi vaikeaa, eli etujalta ei joustaneet vaan kissa tuli leualle. Sänkyyn rakensinkin laatikoista portaat, samoin sohvatuolille, niin Chilin ei tarvinnut olla lattian tasossa koko ajan.
Videoita kuvasin eläinlääkärille, jotta hän voisi seurata kehitystä, mutta tuon pahimman kohdalla itsellä ei ollut voimia niitä sitten ottaa, ja keskittyminen meni muuhun eli siitä ei ole materiaalia.
Sunnuntaina alkoi näyttämään oikeasti paremmalta, en voinut enää kuvitella sitä kehitystä, vaan selvästi pylly nousu ylemmäs eli jalat kantoivat enemmin. Nämä olivat edelleen pieniä muutoksia, mutta tuli tosi hyvä olo ja usko siitä että kaikki kääntyy parhain päin, vahvistui.

Maanantai 9.2.09 palautumista
Chili jaksa kävellä jo metrin välillä vaikka ponnistelujen takana sekin on. Ei epäilystäkään se on palautumasssa, paljon on tullut pieniä juttuja esiin tukemaan sitä. Taas pistettävänä klinkalla, Chili on ollut todella reipas aina lääkäri käynneillä ja sillä on ollut pitkä pinna vaikka ei aina ole ollut niin mukavaa. Päätin kuitenkin, että jos alkaisin itse pistämään noita, niin ei tarvitse joka toinen päivä kiikuttaa kissaa paikan päälle. Eli mukaamme lähti kasa neuloja Neurobion B vitsku ampulleja. Ikävää vaan oli se että nuo on lihakseen pistettäviä ja täällä ei ole muista Chiliä pitelemässä, joten on pärjättävä yksin pistettäessä.

Keskiviikko 11.2.09 Hurjaa kirimistä
Ihan käsittämätön palautumisnopeus. Kantapää on alkanut nousta taas ylös, kävelyasento on jo tosi suora. Toki vaappumista vielä on hieman ja väsy tulee nopeasti, mutta nyt jo mennään eteenpäin omin avuin.

Perjantai 13.02.09 Toxoplasmoosi tiitterin tuli
Lääkäri soitti Toxoplasmoosin tuloksen, mutta se ei täysin valaissut mitään. ns. akuutti arvo IgM oli negatiivinen eli ei puoltaisi Toxoplasmoosia, mutta seuranta-arvo IgM oli tosi koholla eli normaalin <1:32 sijaan tulos oli +1:1024

Tiistai 17.2.09 Taas autolla Helsinkiin
Chili kävelee ja on täysin normaali, ainoa missä on eroa on että se ei vielä uskalla hypätä tiskipöydän korkeudelle. Myöhemminkin seuraavalla viikolla, kun se jo hyppäsi yhtä korealla oleville tasoille, niin tuonne keittiön tasoille se arasti menemistä vielä viikon. Ehkä sillä oli niin vahvasti muistissa se pettymys kun se ekana aamuna ei päässyt sinne monesta yrityksestä huolimatta, eli kynnys kokeilla uudelleen oli korkea.

Milon Taru lähti tällä kertaa reissuun kanssamme. Tiesin että päivästä voisi tulla pitkä ja Chili jäikin klinikalle moneksi tunniksi testeihin.
Klinikalla jonne menimme otettiin lihassähkö käyrä (hieman hidastuneita palautteita) sekä magneettikuva. Magneetti kuva tuli "puhtaana" takaisin eli ei ainakaan lantion tasolla ja rangassa siellä mitään hermopäissä sun muissa. Pettymyksekseni MRI otettiin tosiaan alhaalta, eikä päästä, joten siitä ei selvinnyt kaikki. Alun perin olimme lähetteellä menossa päänalueen kuvauksiin, mutta jostain kumman selittämättömästä syystä kyseisen klinikan lääkäri päätyi ottamaan kuvannan lannerangasta. *sadattelua* (olen tekemässä asiasta valitusta)

Torstai 26.2.09 Uusinta tiitteri
Taas matkasimme klinikalle verinäytteeseen. Tällä kertaa otettiin ainoastaan tuo IgG -arvon seuranta. Nyt alkoi eka kertaa Chilillä olee mitta täynnä piikittelyjä. Eli vaikka se oli ihan nätisti, niin kiemurtelu ja "mä haluun koppaan" -käytös oli lisääntynyt.

Tässä vaiheessa Chili jo hyppii joka puolella ja on ihan oma itsensä.

Maanantai 6.3.09 tulos
Tiitteristä tuli sama >1:1024 tulos ja aloin epäilemään, että voisiko olla niin että tuo on korkein tulos mitä voi tulla, eli ei olekaan korkeampaa skaalaa, mikä tarkoittaisi että ihan turhaa on pistelty uudelleen. Yritin kysellä asiaa Saksan labrasta, mutta eivät asioi kanssani, vastaavat ainoastaan lääkärille, joten odottelen että lääkärimme Helsingissä kyselee asiaa sieltä ja infoaa minua.

Tänään
Kaikki on nyt hyvin, mutta tämä vaikuttaa moneen. Siitä myöhemmin, kun tästä alkaa jo tulemaan hehto pitkä sepustus :D!


Ei kommentteja: