torstai 29. tammikuuta 2009

Hieman hiljaseloa

Tällä ollaan oltu aika hiljaa ja eletty arkea.
Toscha rukka on viimeiset kaksi viikkoa selvästi kärsinyt näön heikkenemisestä. On tullut taas sitä perus huonekalujen kiertelyä, minun seuraamista ja hassuihin paikkoihin jämähtämistä. Kovin on myös poika pyrkinyt kontaktiin, eli syliin haluaa aina kuin vaan istahdan. Itse ei uskalla enää hypätä, eli näkö on heikentynyt sen verran, mutta osoittaa "ota minut syliin" sitten muilla tavoin selvästi.

Suruksemme eilen sitten lähti taas toistamiseen loputkin näöstä ja nyt minulla on taas hieman epävarma vanhus vierellä. Tulevat kaksi viikkoa tulee olemaan vaativia Toschalle, mutta ehkä se taas alkaa luottamaan kulkuunsa kun tottuu näön lähtöön.
Nyt vaan paljon sylitystä, ja naksuttelua sekä opettelua kulkemaan. Olemme varmaan hassu näky kiertäessämme taloa, minä edellä pyyhkien sukilla lattiaan, jotta tulee kahiseva ääni, ja musta vaappuva kissa perässä nenä tiukasti sukista tulevaa ääntä kohden. Jostain syystä Toscha haluaa seurata minua näin, luultavammin se hakee tukea ja tuntuukin pahalta lähteä aamulla pois ja jättää se yksin muiden kanssa.

Taas pitää pohtia mikä on kissan arvoista elämää, ja katsoa päivä kerrallaan. Vielä en kuitenkaan ole lyömässä hanskaita tiskiin. En ole fatalisti, mutta jossain pisteessä sitä tietää että on asioita joihin ei voi vaikuttaa. Olen valmis luopumaan vanhasta kissasta, jos se on sen edun nimissä, vaikka se on SE kissa minulle eli ylitse muiden. Sitä on vaan jo valmistautunut pidemmän aikaa, että meidän matkamme yhdessä ei ole ikuinen. Mutta en näe että Toscha olisi valmis vielä, eli katsotaan taas mitä tuleman pitää ja yritetään selvitä alku kankeudesta jotenkin.




...taidan jäädä kotiin tänään, ei tästä itkusta tule loppua.
ISO KIROSANA.

5 kommenttia:

vieras kirjoitti...

Voi pientä Toschaa :(

Anonyymi kirjoitti...

Massimolta terveisiä Toscha-sedälle.
Tiedän erään dinosauruksen yli 21 v, joka on sokeutunut kesällä, mutta pärjää muuten ihan hyvin. Kyllä se siitä!

Kuu-Katjaana kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta sinne Massimolle ja kotiväelle, olette ihania <3.

Ruut ja Fami kirjoitti...

Jaksamisia sinulle! Täällä Fami on myös perinnöllisistä syistä sokeutumassa, ja olen myös joutunut samaa asiaa miettimään.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Toschaa, kyynel silmissä tätä luin, vaikka itellä on joskus se fiilis, et mun on pakko luopua kisuista, niin on se vaan vaikeaa, luopuminen ja se muu kun ne on perheenjäseniä kuitenkin. Eli lykkään vieläkin ajatusta, kun ei nämä ole niin yksinkertaisia asioita.Toisaalta ite tietää mitä siitä seuraa, on kuule testattu moneen otteeseen, mut ei siitä sen enempää.Toivottavasti Chilikin tervehtyy, voimahali täältä ja parantavia ajatuksia.t.Tanja