perjantai 4. syyskuuta 2009

Mambo ulkoilee


En ole ulkona kissojen kanssa valjastellut sen kevät talvisen riitaepisodin jälkeen. Jotenkin olen pelännyt uusiutumista niin paljon että se ei ole riskin väärtti. Ja ihan kuin kissatkin vaistoaisi että siitä ei seuraa kivaa, eivätkä ole yhtään kerjänneet ulos.
Mökillä sitten päätin eräänä rauhallisena päivänä lähteä ulos Mambon kanssa.


Uskaltautuisikohan?

No jos ensin merkkaan tämän puun.

Merkkaiskohan oikein kunnolla?

Älä vedä, määä kaarun!

Ahh, niin ihanaa suolaheinää jota ei annettu syödä kuitenkaan!!?!!

Todettakoon loppukaneetiksi, että Mambon ulkoilun jälkeen Chili lähti kotiin lepäämään muutamaksi päiväksi...ja meillä ei vaan sitten enää ulkoilla ennen, kuin Chili on operoitu.
Eli kannoin hänen mielestään vihollisen mökkiin ja Salsa raivostui ärjyvälle Chilille jne., soppa oli valmis.
Syykin tähän selvisi seuraavana iltana, kun näin mökin editse kävelevän valkosukkaisen kissan. Olinkin ihmetellyt miksi kissat olivat olleet välillä iltaisin hieman skarppeja. Tämä raitapaita kisu teki joka ilta kierrosta mökin ympäristössä.

Ei kommentteja: