tiistai 20. marraskuuta 2007

Pilvi, sijoituskoti ja Salsa sekä vaavit

Pilvin laskettuun aikaan on enää 6 vuorokautta ja sitä odotellessa aina välillä katseeni suuntautuu haikeana Salsaa kohden. Tulee paljon muisteltua sen raskauksia ja ihania pentuja, niiden kehitystä ja sähläilyjä oli aivan ihanaa seurata.
Tunti kausia tuli istuttua synnytyskopan edessä ja vaan katseltua niiden hengitystä sekä pieniä liikkeitä. Sitten istuttua niiden leikkien keskellä kiipeilytelineenä ja myöhemmin nukkumapaikkana. Pienoisella haikeudella muistelen sitä kaikkea ja kateuden hiipiessä aina lähemmäs mietin, että siellä sijoituskodissa pääsevät pian nauttimaan tuosta kaikesta. Se on hieno kokemus, ja aivan ihanaa että nyt sen saa kokea joku muu ja kantaa sitä loppuelämänsä muistoissa.
Tunnen itseni aina tosi tervetulleeksi Pilviä ja muita moikkaamaan, eli varmaan tulee paljon sielläkin katseltua pentujen telmimistä, mutta ei se ole sama.

Minulla ja Pilvin kasvattajalla on ollut aivan mieletön tuuri ja kunnia että olen löytänyt niin ihanan kodin hänelle. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan kuinka joku koti voi olla lähes täydellinen, ja kummatkin osapuolet perheessä niin hienosäätöisiä, että osaavat sitoa sielunsa täydellisesti kissojen elämään.
Kiitos paljon, me love you!

Back to Salsa

Salsa on synnyttänyt kaksi upean ihanaa pentuetta, ja hoitanut niitä hellästi kuten vain parhain äiti voi hoitaa.
Ensimmäisen pentue isukki oli upea sininen Ruottin maalla asuva IP&EC Murilegus Tiny Timothy
Tämä sininen herrasmies ei kyllä ollut nimensä mukainen tirriäinen, vaan ehta "on mistä ottaa kiinni" -kolli. Voitti Ruotsin paras sininen -05 tittelin lisäksi leikkimielisen "on viihtynyt ruokapöydässä" tittelin...


Salsan raskautta oli mieletöntä seurata, sitä miten siitä kasvoi pikkuhiljaa vatsan pyöristyessä äiti.

Ja sitten syntyi kolme potraa poikaa, saanko esitellä:

FIN*Bastian's Auryn Night Hob "Napa"

Tämä suloinen kaikkien kaveri muutti Helsinkiin
Somalityttö Nélian kaveriksi ja sai nimekseen Kasperi

FIN*Bastian's Auryn Falkor "Sälli"

Herra jokapaikan höylä löytyi aina mistä milloinkin ja päätyi ihan omaan kaupunkiin, eli jäi Turkuun ja sai nimekseen Massimo.

FIN*Bastian's Auryn Atreyu "Räime"

Nuoriherra oli pentueen sählä ja aina sillä oli jotain kommenttia annettavana. Hän päätyi Vihtiin ison perheen hellittäväksi Tintti nimisenä kissana, söpön oranssiraidallisen Tyynen kaveriksi.







...ja lisää pukkaa eli Bastian's B -pentue

Sitten tuli Salsalle uusi mies puikkoihin eli Salsa pääsi tutustumaan mukavaan FIN*Silkkihienon Neo Noble nimiseen veijarihurmuriin Tampereella.

Taas masua kasvatettiin, mutta tällä kerralla masurapsutuksien vaatimisen määrä kasvoi huimasti. Syykin selvisi sitten myöhemmin, eli venymisprosentti oli suurempi ja ulos putkahti 4 vipeltäjää.

Esittely:

FIN*Bastian's Bunbulama "Bum-Bum"

Kävelevä katastrofi eli vessapaperitappaja!
Neiti asustelee Helsingissä Bengali tytön kamuna ja kuuntelee nätisti nimeä Theba.















FIN*Bastian's Belisama "Hilda"

Täytyyhän sitä joka pentueesta yksi pentu päätyä sompun kaveriksi ja Müslia onnisti eli siellä se Porvoossa kirmaa pitkin seiniä ,herättäen ihmetystä pitkäkarvaisessa ystävässään.

FIN*Bastian's Bodh Gaya "Bumba"

Nuoren herran eli Simban matkan suunta oli Theban tapaan Helsinki ja siellä se luo valoaan ja mökkeilee perheen kanssa onnellisesti Abytytön kaverina.








FIN*Bastian's Behina Dalet "Penni"

Sitten oli pikkuinen ja maailman ihanin pikku Penni joka muutti 5 viikon ikäisenä minun sydämeeni, ja asuu siellä koko minun elämäni.










HIRMUISESTI LÄMPIMIÄ AJATUKSIA KAIKILLE SALSAN PENNUILLE JA PERHEILLE, MINULLA ON OLLUT ONNI LÖYTÄÄ NIIN IHANAT KODIT!

Mutta pian siis saapuu se C-pentue ja siitä sitten saat lukea lisää Karvalapset- blogista.
Hauskaa tässä on se että myös samaan aikaan mahdollisesti Pilvi emo pyöräyttää pentujaan Espoossa!
Sitten onkin Pilvin siskon Viivin vuoro ja Viivin touhuista sekä mahdollisesti tulevasta pentueesta voit lukea blogista Viivi (os.Redcheetah's Pouta).

Ei kommentteja: